KODITTOMAT KISSAT
Päivitetty 23.11.2023

Elina
Olen pieni ja utelias tyttö. Löytyisikö sinun kotoasi paikka minulle. Tulen toimeen muiden kissojen kanssa ja toisen kissan seura auttaisi varmasti minua sopeutumaan uuteen kotiini.
Olen elänyt ensimmäisen vuoteni ulkona, enkä ole juurikaan ollut ihmisten kanssa tekemisissä, joten arastelen vielä hieman ihmisten seuraa. Tutut päivärutiinit kuitenkin tuovat elämääni turvaa ja kun tiedän mitä ympärilläni tapahtuu, pystyn rentoutumaan. Olen alkanut tykkäämään silityksistä ja ihmiset pelottavat päivä päivältä vähemmän.
Tarvitsen siis rauhallisen kodin, jossa olisi mieluiten kissakaveri tai pari ja turvalliset rutiinit.

Mini
Turkissani on vähän työtä. Pääasiassa kyllä huolehdin itse siitä, mutta se on paikoin aika pitkä, joten tarvitsisin välillä apua harjauksessa.
Ps. huomasittehan uuden kuvan, jossa näkyy miten kaulakarvani ovat alkaneet kasvaa takaisin. Olen kohta yhtä kaunis kuin aiemmin ennen kuin nuo julmasti ajelivat kaulakarvani.

Kali (VARATTU)
Nuori ja reipas tyttönen haluaisi myös omaan kotiinsa. Olen iloinen, touhukas ja minulla on hyvä ruokahalu. Uudessa kodissani toivoisin olevan paljon herkkuja, leluja ja tuommoinen kaksijalkainen joka leikkisi minun kanssani ja jonka viereen voisin käpertyä nukkumaan.

Tiuhti (noin 5-6kk)
Väittävät minua pieneksi, vaikka omasta mielestäni olen jo aika iso. Olen luovutusiän ylittänyt, mutta tarkkaa syntymäpäivääni en tiedä, koska äitini ei sitä koskaan kertonut.
Olen vielä hieman varautunut ihmisten seurassa, mutta annan tehdä hoitotoimenpiteet mukisematta. Lisäksi silitykset tuntuvat niin ihanilta, että minulla ei ole sylistä kiire pois. Tulen toimeen muiden kissojen kanssa ja minusta olisi mukavaa, jos tulevassa kodissani olisikin kissakaveri, jonka viereen voisin käpertyä nukkumaan ja jonka kanssa voisin leikkiä.
Olisiko sinulla tarjota koti tällaiselle pienelle suurelle tytölle.

Hemuli (noin 4kk) VARATTU!
Olen pieni vilkas vipeltäjä. Olen hieman arka vielä, mutta tykkään kyllä olla sylissä. Rrrakastan ruokaa yli kaiken. Tykkään myös muista kissoista ja päiväunista kaverin kyljessä.
Haluaisin mielellään kodin, jossa minulle olisi kaveri. Leikkihetket siskoni kanssa ovat syömisen jälkeen parasta mitä tiedän. Kuulin huhuja, että siskoni olisi lähdössä uuteen kotiin, joten minäkin voisin lähteä katselemaan uusia paikkoja piakkoin.

Miska (noin 4kk)
Olen ollut kotihoidossa ja minua on kehuttu reippaaksi. Olisin valmis löytämään uuden kodin, jossa saisin paljon rakkautta ja jossa olisi minulle leikkikaveri, kaksi- tai nelijalkainen.

Pate ja Papu (KOTIHOIDOSSA!)
Hei vain taas, pientä päivitystä tilanteeseemme.
Olemme taas onnellisesti yhdessä ja olemme nyt erottamattomat. Etsimme siis yhteistä kotia, jossa meille olisi tilaa ja aikaa. Rakastamme molemmat ruokaa ja herkkuja. Tulemme myös toimeen muiden kissojen kanssa, koirien kanssa emme mahdu samaan taloon. Olemme melkein identtisen näköiset, Papu on vain hieman pienempi.
Papu on vielä melko varautunut ihmisten seurassa ja tarvitsee aikaa luottamuksen rakentamisessa. Lisäksi Papu on sitä mieltä, että kantokoppa on maailman pahin keksintö. Yksin ollessaan Papu kyllä jo nukkuu kopassa, mutta ihmisen saapuessa tilaan, Papu lähtee kopasta kuin ammus.
Pate on sen sijaan suopunut ihmisille enemmän kuin Papu. Paten kanssa hoitotoimet alkavat jo luonnistua tutussa seurassa. Kuitenkin Patekin tarvitsee rauhallisen ja turvallisen ympäristön, jotta hän pystyy luottamaan ihmiseen.
Uuteen kotiin lähdemme pidennetyllä koeajalla.

Iines (VARATTU)
Olen reipas äitikissa ja etsin omaa kotiani.
Olen luonteeltani rauhallinen ja ystävällinen. Lisäksi minulla on hauskat valkoiset täplät korvissa, tule vaikka katsomaan jos et usko. Olen kiinnostunut ruuasta ja rapsutuksista. Tulen myös toimeen muiden kissojen kanssa. En kuitenkaan pistä pahaksi, vaikka saisin olla ainut kissa ja huomion keskipisteenä.

Ilo ja Ipana (noin 4kk ja 5kk) MOLEMMAT VARATTU!
Ilo-tyttö on kuvassa alempana oleva pitkäkarvainen kaunokainen ja ylempänä on musta Ipana-veli. Emme taida olla biologisia sisaruksia, mutta äippä on huolehtinut meistä molemmista.
Olemme molemmat rohkeita ja uteliaita. Ihmisten touhut ovat todella mielenkiintoisia ja haluaisimme olla kaikessa mukana. Ilo on meistä se hieman nuorempi.
Toivomme uudelta kodilta hyvää ruokaa, paljon leluja ja lämpimiä nukkumapaikkoja. Kivat ihmiset olisi myös listalla, kissakavereita emme pane pahaksemme.

Björn (ruskea) ja Ulf (musta VARATTU)
Touhukaksikko etsii omia kotejaan. Olemme pieniä ja touhukkaita poikia ja haluaisimme jouluksi omaan kotiin. Luovutusikään tulemme joulukuun loppupuolella. Löytyisikö sinulta sopiva joulukuusi meille valloitettavaksi. Osaamme kyllä rauhoittuakin, vaikka rakastamme leikkihetkiä.
Björn on vähän ujo aluksi, mutta innostuu varsinkin leikeistä niin ettei jännitä enää. Ulf on tosi utelias ja rohkea kaveri, joka tulee moikkaamaan reippaasti.
Uudet kissat meitä vähän jännittävät, kun äiti on opettanut ettei vieraiden luo saa mennä. Mutta olemme me päässeet leikkimään muiden pentujen kanssa silloin kun äiti ei näe ja olemme kyllä tulleet juttuun muiden kanssa.

Viiru
Viiru tässä moi. Tulin Kotipesälle etsimään uutta kotia, kun perheenlisäys vanhassa kodissani oli minulle liikaa. Etsin siis kotia, jossa ei olisi pieniä lapsia.
Olen aika vekkuli tapaus, vaikka itse sanonkin. Rakastan kömpiä peittojen ja vilttien sisälle nukkumaan. Toinen lempparijuttuni on silitykset. En meinannut tätä kuvaakaan varten malttaa pysyä paikallani, kun olisin vain halunnut silityksiä. Ihme hommaa tuo kameralla räpsiminen.
Vanhassa kodissani minulla oli myös kissaystävä, mutta en ole vielä päässyt täällä ollessani tutustumaan muihin kissoihin, joten en osaa kertoa vielä, mitä mieltä olen muista nelijalkaisista.

Väinö (noin 8kk) KOEAJALLA
Etsin kotia, jossa minulle syötettäisiin laadukasta ruokaa, jotta turkkini hohtaisi ja kasvaisin vieläkin isommaksi ja komeammaksi. Ja lisäksi haluaisin palvelijan, joka olisi aina valmiina toteuttamaan kaikki toiveeni niin lelujen, herkkujen kuin hellyydenosoituksien suhteen. Joku voisi sanoa minua hieman itserakkaaksi, mutta katso nyt minua. Kyllä tällä kropalla kehtaakin olla.
KISSOJEN LUOVUTUSHINNAT
leikattu, rokotettu, sirutettu ja loishäädetty narttu 220,00 €
leikattu, rokotettu, sirutettu ja loishäädetty kolli 220,00 €
rokotettu, sirutettu ja loishäädetty pentu 250,00 €
Kissojen ja koirien adoptiovarausten yhteydessä perimme varaus- ja koeaikamaksun. Kissoilta ja koirilta 50 €. Koeajan pituus on pääsääntöisesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen teemme luovutussopimuksen uuden omistajan kanssa. Mikäli varaus perutaan tai eläin palautuu koeajalta takaisin Kotipesään varaus- ja koeaikamaksua ei palauteta. Koeaika- ja varausmaksu sisältyy luovutushintaan.